hiihdellen

Jii on lakannut nukkumasta päiväunia, kokonaan. Toisinaan illalla autoillessa sattuu vahinko ja uni vie voiton, ja voi sitä riemua millä lapsukainen uniltan herää (not). Tunti menee itkiessä ja sylissä koomassa, kun taas elämä voittaa ja pääsee vauhtiin. Kylään mennessä nukahtamista siis koetetaan välttää mahdollisimman pitkään. ELLEI kyläpaikassa ole jotain mahtavaa, kuten koiria, jolloin heräämiskankeus unohtuu sekunnissa.

Ei enempää Jiin unista, mutta niiden puuttumattomuus on tuonut käytännön hankaluuksia äidille, siis minulle. Päivällä omaa aikaa on täysin nolla hetkeä. Vessanovenkahvaankin on pakko tulla roikkumaan. Ja muun muassa tästä syystä (sekä monesta muusta, joilla ei ole Jiin kanssa mitään tekemistä) on kirjoittelu sekä blogien lukeminen jäänyt kokonaan.

*****

Voinette arvata, että me ulkoilemme ja nautimme lumesta. Paljon. Jii sai lainaksi oikeat siteelliset sukset sekä monot ja kiitää pihalla, ikkunan alla kovempaa kuin minä ladulla. Lomailimme pohjoisessa viime viikon, sukset tietysti mukana. Etukäteen kuvittelin hiihtoreissun, mahdollisesti useamman, Jiin kanssa, mutta todellisuudessa sukset kulkivat vain muutaman metrin oikealla ladulla. (Minä kyllä hiihdin juu) Vasta kotona tajusin, että normaali latuhan saattaa olla noin pienelle liian leveä...

Aa teki tällä viikolla ensimmäisen yövuoronsa sitten heinäkuun. Ja vaikka öitä olikin normaalin seitsemän sijasta vain neljä, ja vaikka vuorot tehtiin kotoa käsin, olemme koko porukka väsyneitä. Yöllä pitää Aan hissutella ja päivällä meidän. Ei kovin helppoa miltei kolme vuotiaan kanssa :)

Hengissä siis ollaan ja minä olen edelleen onnellinen omassa kodissa, lumen keskellä.