metsäilyä

Neljän vuoden tauon jälkeen pääsin taas metsäilemään pohjoiseen. Kolmen hengen vaellusporukkamme oli puhunut Lapin reissusta jo syksystä alkaen, aika ja paikka oli tosin päättämättä. Kun meille sitten ehdotettiin kyytiä ja yöpaikkaa miltei ilmaiseksi, vastasimme myöntyvästi. Lähdimme Saariselälle.

Emme olisi Saariselkää valinneet, sillä me kaikki olemme siellä olleet ja paikkana tuttu. Ja vaikka reissu olikin hyvä, oli se samalla hieman 'vaisu'. Vaisu tarkoittaen, ettei mitään kummallista tapahtunut, emmekä nähneet mitään erityisen mahtavaa. Mutta hauskaa meillä oli ja pieni porukkamme toimii edelleen yhteen erinomaisen hyvin.

 Kello 23 yöllä. Auringonlaskusta ei tietoakaan. Hassua oli herätä yöllä yhtään aavistamatta mitä kello saattaisi olla.

 15 tunnin autossa istumisen päätteeksi lähdimme suoraan maastoon.Tuuli oli niin kova, ettei kävelystä tullut mitään. Jouduimmekin luovuttamaan sen päivän suhteen ja yövyimme ensimmäisessä tuvassa. Tuvan ikkunasta näimme tämän turkkiaan vaihtavan jäniksen. (Uros riekkokin oli vielä kaksi värinen.)

 Joku väsynyt kulkija oli jättänyt kenkänsä puuhun. Hetken olivat roikkuneet, mutta ihmeen hyvinä pysyneet.

 Kolmantena päivänä tuulesta ei ollut enää tietoakaan, vaan aurinko lämmitti ihanasti. Tuli liian kuumakin ja lounastauolla pulahdimme raikkaaseen Suomujokeen.

 Kevät oli vasta aluillaan. Aika väritöntä ja karua vielä.

 Sain 'nuotiokoulutuksen'. Tässä kiehisten tekoa.

 Neljäntenä päivänä satoi. Vaikka emme kastuneet läpimäriksi, ripustimme vaatteet narulle ja sateen tauottua kuivatimme niitä nuotion loimussa.

 Olimme huolissamme vesien korkeudesta, sillä viimeinen ylitys oli ns. housutpois-ylitys yli Aittajärven (jossa on paikoitellen ihan kunnon virtaus). Muualla joutui toisinaan tekemään ylimääräisiä kierroksia päästäkseen purojen toiselle puolelle, joista syksyllä pääsee vain kävelemään yli. Aittajärven kahlaamosta pääsi onneksi hyvin yli, vaikka vettä olikin enemmän kuin syksyisin. Jäisen ylityksen (matkaa muutama kymmenen metriä, vettä hieman polven yläpuolelle) jälkeen Aittajärven laavuun tulille.

Ja ennen nukkumaan menoa lettujen paistoa. Seuraavana päivänä meidät sitten jo haettiinkin laavulta saunaan, uimaan, syömään ja nukkumaan pehmeisiin lakanoihin.

juhlapäivä

Eilen juhlittiin tänään kolme vuotta täyttävää Jiitä. 

***

Olen käynyt katsastamassa molemmat tarjotut työt, molemmat paikat olisivat olleet, työhaastattelujen jälkeen, minun. Otin paikan Heinästä, eli samasta paikasta missä Jii aloittaa elokuussa. Lauantaina päätin 'pitkän' urani kaupassa nyt lomailemme elokuun alkuun. Tai Aa tekee töitä juhannukseen, josta on kolme viikkoa lomalla. Mutta minä ja Jii lomailemme. Kotihoidontuki nimittäin loppui virallisesti tänään.

suu kannattaa avata

Matka meni hyvin. Aa oli flunssassa, mutta jaksoi kiitettävästi kierrellä ympäriinsä. Vettä satoi joka päivä, miltei taukoamatta, mutta jaksoimme kiitettävästi kierrellä ympäriinsä. Myös maanpäällä.

Olin kuvitellut jaksavani kolmevuotiaan kiukuttelua ja jatkuvaa miksi-tulvaa hymyillen rentouttavan loman jälkeen. Olin väärässä. Se oli vielä rankempaa. Ikävä ei ollut, puolin eikä toisin. Oli ihana nauttia kahdenolosta, aikatauluista aikuisten mukaan sekä kirjoista keskeytyksettä (lentokoneessa). Mutta oli myös ihana tulla kotiin ja saada hangoitteluiden jälkeen märkä suukko poskelle.

Lapsi oli kentällä vastassa ja väänsi miltei itkua kun ei nähnyt lentokonetta. Ei halunnut halata, piiloutui vain Vaarin selän taa. Autossa häntä ei saanut katsoa ja kotopihassa totesi:
'en halua tonne'. Sitten piti vähän läpsiä ennen kuin saattoi taas loksahtaa kotirutiiniin ja tutkia tuliaisia. 

***

Olen pedannut syksyn työni, mitään tarkemmin sopimatta taikka lukkoon lyömättä. Olen laittanut työhakemuksen Seureen (mm päiväkodin työntekijöiden vuokratyöfirma) ja puhunut syksystä Kauppiaan kanssa. Ihanteellisesti olisin tehnyt töitä Kauppaan muutaman kerran kuussa ja Seurelle kolme-neljä päivää viikossa. Näin olisin pystynyt pitämään Jiin vain nelipäiväisesti päiväkodissa.

Kun kävimme kirjoittamassa maksulaput Jiin tulevassa päiväkodissa, yksi paikan omistajista kysyi syksyn työkuvioitani. Olin jo tutustumisvaiheessa ilmaissut naiselle kiinnostukseni päiväkoti Heinää kohtaan, myös työntekijän näkökulmasta. Nyt nainen kertoi, että heillä saattaisi olla vuorotteluvapaan sijaisuus alkaen elokuusta. Kiinnostaisiko minua? Kyllä.

Olen myös maininnut ammatistani muskarin opellemme, joka on ollut töissä englanninkielisessä kielikylpypäiväkodissa. Viime viikolla sain sähköpostia viime viikolla sekä muskariopeltamme että muskariopemme entiseltä työnantajalta sieltä kielikylpypäiväkodista. Toinen kertoi antaneensa yhteystietoni entiselle pomolleen ja toinen (siis se pomo), kyseli olisinko kiinnostunut tulla katsastamaan paikka ja mahdollisesti töihin alkaen elokuusta. Kyllä.

Jotenkin siis asiat loksahtelevat paikoilleen ihan vain olemalla. Pitäkää nyt kuitenkin peukkuja.

***

Iloista vappua! 

kielisekamelskaa

Maalis-huhtikuussa kävimme Jiin kanssa kahdesti Tukholmassa risteillen. Ensimmäinen kerta oli yhdessä äitini kanssa ja toinen kahden vanhan (päiväkodista asti) ystävän sekä heidän lastensa kanssa. Täytyy todeta, että hieman on erilainen tunnelma laivalla kun joukossa on yksikin lapsi. Pallomeressä tuli vietettyä aikaa runsain mitoin :)

Mutta. Ruotsin kieli pitäisi olla jotenkin hallussa luettuani sitä kolmannelta luokalta alkaen. Ja olihan se ymmärryksen osalta, mutta kun oman suun avasi, oli puhe jotain ruotsin ja ranskan väliltä. Siis miten voi olla mahdollista, että kun ranskaa pitäisi puhua (tai edes ajatella), osaa kyllä puhua ruotsia, ja toisinpäin?!

Englanti on onneksi sen verran selkärangassa, että sitä ei tarvitse kaivella, takellella enintään. Mutta englanti pysyykin mukana, onhan joka maanantainen muskari englanniksi.

Englannille tuleekin taas kunnolla käyttöä, sillä huomenna lennämme Lontooseen IHAN KAHDEN Aan kanssa. Jii menee Vaarilaan hoitoon kokonaiseksi neljäksi yöksi. (Juu, tiedän että nyrkkisääntö on 'niin monta yötä kun on vuotta' eikä Jii ole vielä edes kolmea kun vasta kuukauden päästä, mutta kestän omat tunnontuskani ja tiedän lapsen voivan erinomaisesti yhden ylimääräisenkin yön.) Meille reissu onkin ensimmäinen kolmeen vuoteen ihan kahden. Muutama yksittäinen yö (laskettavissa yhdenkäden sormilla) on vietetty kyllä, mutta kotona. 

Eli hyvää reissua meille.

pula-aika

Jouluna kaupoista oli lopussa voi.
Tiistaina kävin lähikaupassa ostamassa jauhoja ja munia leipomuksiin, keskiviikoksi kun oli tulossa leikkikavereita äiteineen. Kananmunahyllyn alkupäässä oli suuri lappu, jossa pahoiteltiin Sateenkaarimunien olevan tilapäisesti toimitusvaikeuksien takia loppu. (No niitä en olisi ostanut muutenkaan.) Kun suuntasin katseeni loppuhyllyyn, se oli tyhjä. Etsin kaupantädin ja kysyin onko munahylly mahdollisesti muuttanut, johon täti vastasi kieltävästi. Kaikki kananmunat olivat loppu eikä tietoa koska tulisi lisää.

Kävelin viereiseen kauppaan, jossa sielläkin hyllyt ammottivat tyhjyyttään. Paitsi ylimmän hyllyn takanurkassa oli paketti munia. Yhdeksän kappaleen pakkaus Muumi-luomumunia!

Torstaina kävin sitten suuressa marketissa pääsiäisruokaostoksilla. Sielläkään ei normaaleja pakattuja munia ollut, mutta oli monen monta kennollista irtomunia. (En ostanut, sillä munista ostan vain luomua, eikä sitäpaitsi ollut tarvetta.)

Täytyy sanoa, ettei Ranskassa ikinä ollut mikään tuote näin loppu. Siis totaalisen loppu. Jos nyt joku voimerkki oli lopussa, ei voihylly ollut ikinä tyhjänä.

Palmusunnuntaina pulasta ei ollut tietoakaan, ainakaan trullien saamisissa.




Jii lähti ensimmäistä kertaa elämässään virpomaan naapurin tytön kanssa. Lapset pärjäsivät hienosti, onhan tyttö jo viittä vaille koululainen. Pikkuinen kori täyttyi yli äyräiden ja se piti käydä kahdesti tyhjentämässä.
Oli sovittu, että molemmat virpojat antavat vitsan, saaden siten myös molemmille palkan. Ja näin myös tekivät. Saalis jaettiin tasan ja kaikki 'parittomat' asiat sai tytön isoveli armollisesti (vaikka ei noitimiseen osallistunutkaan).


ps. palkkaa on vieläkin jäljellä vaikka solidaarinen Jii jakoi omistaan myös äidille ja isälle :)

päiväkoti

Koska ennemmin kuin huomaammekaan, on taas elokuu. Ei, en vielä halua syksyä, mutta huhtikuusta elokuuhun on neljä kuukautta. Ja neljä kuukautta on aika, jolloin viimeistään pitää hakea päiväkotipaikkaa kunnalta. Aika tarttua siis hoitosuunnitelmaan.

Soitin ja sovin tutustumiskäynnin viereiseen kunnalliseen päiväkotiin (en tiedä käydäänkö kunnallisissa tutustumassa, mutta yksityisissä käydään, ja niistä minulla on kokemusta, päiväkodintäti kun ammatiltani olen). Suuren vaikutuksen minuun teki rakennus, tilat, jotka on suunniteltu ja rakennettu ainoastaan päiväkotikäyttöön. Matka olisi mitä parhain, viisi minuuttia kävellen. Johtaja oli mukavanoloinen nainen, muita henkilöitä en tavannut, näin vain ohimennen. Koska päiväkodin ja metsän välissä on vain kävelytie ja kaksi taloa, tiedustelin heidän metsänkäytöstään. Johtaja (joka on paikalla kahdesti viikossa) ilmoitti hieman naurahtaen heidän ulkoilevan omalla pihallaan. 'Ei sijaisten kanssa uskaltaisi lähteä pihasta ja sehän on vanhempien tehtävä viedä lapsia mihin haluavat.' No, onhan se niinkin, mutta kun kerran on mahdollisuus metsään... Sitä paitsi, siellä pihassa ainainen tököttäminen on vaan tylsää. Minusta.

Surffailin netissä ja löysin kaksi yksityistä päiväkotia muutaman kilometrin päästä meitä. Toisesta olinkin kuullut jo kehuja, sillä naapurin tyttö on siellä hoidossa. Soitin molempiin ja sovin tutustumisajat.

Ensin menin päiväkoti Heinään. Se on noin kolmen kilometrin päässä meiltä, tosin töitten kannalta väärään suuntaan. Mutta sama, jossa naapuri käy, joten kulkemisia voisi mahdollisesti yhdistää.Talo on entinen kansakoulu suuren mäen päällä. Tilaa on sekä ulkona että sisällä ruhtinaallisesti. Yksi tädeistä kierrätti minua pitkin taloa ja Jii leikki yhdessä huoneessa. Kaikki talon aikuiset tulivat tervehtimään kädestä pitäen sekä minua että Jiitä. Talossa on oma kokki, joka valmistaa kaikki ruoat itse (!!!!), lapset ulkoilevat usein päiväkodin takana olevilla kallioilla ja niityllä ja kaikkien kolmen ryhmän (pienet, keskikokoiset ja isot) lapset ovat paljon 'sekaryhminä'. Henkilökunnasta seitsemän kymmenestä on ollut talosta alusta lähtien, kymmenen vuotta. He panostavat sekä työviihtyvyyteen että jaksamiseen, joka tietysti vaikuttaa lapsiin.

Kun olin täyttänyt jonotuslapun ja lähdin katsomaan Jiitä viereiseen huoneeseen, oli lapsi itse siirtynyt sisääntulleiden lasten mukana keskikokoisten ryhmään, istui lattialla lapsirivissä kirja sylissä. Ja alkoi itkeä kun ei saannut jäädä syömään.

Kotiin tultua soitin toiseen päiväkotiin ja peruin tutustumisen. Asia oli päivänselvä. Tahdoin Jiin päiväkoti Heinään. Ja tahdon sinne myös itse.

ensimmäinen työpäivä

Niin vaan kävin männä viikolla kirjoittamassa työsopimuksen. Määräaikaista ei kauppias halunnut kirjoittaa, joten toistaiseksi ollaan töissä. Tosin mahdollisimman pienellä tuntimäärällä, mutta kumminkin.

Illalla ei vielä jännittänyt, mutta aamu neljästä kurkistelin kelloa, jonka oli määrä soida kuudelta. Reippaasti ylös, suihkuun ja töihin. Töihin.

Viimeksi olen ollut ansiotyössä syyskuussa 2008, sekin täysin erilaista entä tämänpäiväinen. Nyt olen siis töissä kaupassa, pääosin leipäosastolla, samassa paikassa, josta kuusi vuotta sitten siirryin päiväkotiin hommiin. Leipäosasto kuului muinoin suurelle suomalaiselle makeis-ja leipomoyritykselle (jonka palveluksessa siis kaupassa olin). Nyt palkan maksaa kauppa.

Turhaa hermoilin, jostain selkäytimestä löytyi rytmi ja tapa toimia. Muutama uusi leipä oli tullut paistoon, paikat vaihtaneet järjestystä suuren remontin myötä ja pari uutta kassatyttöä oli ilmestynyt taukotilaan. Muuten kaikki oli kuten ennen - samat asiakkaat ja jopa leipäkuskit edelleen.

Eniten mieltä lämmitti tuttujen työtekijöiden iloiset kommentit, kuinka mukava oli kun tulin takaisin.

Mutta kyllä vaan kotiäiti vähän ruosteessakin oli, nimittäin ajattelun suhteen. Mutta siihen auttoi työkaverin kommentti: 'Elä ajattele niin monimutkaisesti, menee aivot sotkuun. Tee vaan.'

valoisa peruna

Ranskassa söimme todella vähän perunaa. Siitäkin huolimatta, että sitä oli tarjolla jos sun jonkinmoisessa muodossa - perunaa vihannestiskstä ja perus pakasteperunaa tietenkin (jopa röstiä) sekä niiden lisäksi hyllyllinen perunamuussijauhetta ja liemeen säilöttyjä kuorittuja ja keitettyjä perunoita lasipurkissa. Viimeisiä emme koskaan kokeilleet.

Perunan tilalla söimme paljon bataattia ja porkkanaa. Ja osa perunamuussijauheista oli ihan ok, jos laiskuus yllätti.

Suomessa (luomu)bataattia on toisinaan hankala löytää, tai sitten se on niin kallista, että on jätettävä hyllyyn. Mutta perunaa on aina tarjolla. Varsinkin kun Äiti on perustanut kesällä perunamaan maalle. Ja niitä perunoita on tädin kellari vielä puolillaan.

Aurinko on muuten alkanut kiivetä taivaalle aikaisemmin kuin vielä hetki sitten. Tiedän sen siitä, että Jii on alkanut herätä aiemmin. Viimeiset vuodet olemme tottuneet nukkumaan pimeässä, vaikka ulkona kuinka olisi porottanut aurinko suoraan ikkunaan. Etelässä kun ikkunoissa on suuret muoviset kaihtimet taikka ikkunaluukut, jotka pidentävät hyvin tehokkaasti. Ja muuten pitävät kesällä sen tuskaisen kuumuuden ulkona.

Minua ei ole ennen kevään ja kesän valo häirinnyt nukkuessa, mutta nyt jostain syystä häiritsee. Minäkin olen alkanut havahtumaan unesta auringon noustessa. Ratkaisuna taitaa olla pimennysverhot.

Ja vielä. Niin paljon kun pidänkin lumesta, nyt alkaisi minullekin riittämään. Pakkasta an vielä hetkeksi, ettei se sohjo vielä alkaisi, mutta josko ei enää lisää taivaalta. Tai sitten meidän taloyhtiö tarvitsee suuremman pihan. Alkaa olla täyttä nääs.

onko nyt tänään?

Perjantaisin on tukanpesupäivä, sunnuntaisin mennään Altsulle leikkimään, niin onko nyt tänään? Pohdiskelee karvan vajaa kolme vuotias.

***

Lunta sataa, aina vaan. Minä nautin. Tykkään tehdä lumitöitä, niin että naapurit nauraa minun olevan yhtiömme talkkari. No, päivisin yleensä on aikaa työnnellä lunta paikasta toiseen. Pelkkä seisominen kun on ihan hölmöä. Ja vaikka yhtiömme maksaa huoltofirmalle lumen luonnista, jotenkin heiltä jää mm vieraspaikat aina huomiotta.

Olen kuitenkin avartunut näkemään ihmisten lumityöinhon, onhan se kurjaa jakkupuvussa lapioida autoa esiin. Sitten hiestä märkänä, maskarat poskilla nousta autoon ja päästä kiireellä.. jonoon moottoritielle. Jotenkin ei ole ikävä töihin :)

Hoitokoira Hyntsy asusti meillä muutaman viikon. Nautimme koko perhe nelijalkaisesta ystävästä, jonka ainoa vika on hirmuinen karvanlähtö. Olemme entistä vakuuttuneempia, että meidän perheestä uupuu jäsen, koira. Hyntsyn oikeat omistajat ovat tehneet niin hyvää työtä koiran tapojen hyväksi, että pyysimmekin Lauraa mentoriksemme. Onhan se nimittäin mahtavaa kun suurehko (keskikokoinen?) koira istuu kun kaksi vuotias käskee. Omaa labradoria odotellessa siis.

Ai niin, opiskellessani olin töissä kaupan pullatiskillä. Pomoni jäi ystäväkseni, joten olen ollut kuulumisista perillä koko ajan. Syksyllä Pomo puhui kuinka kauppa suuren remontin jälkeen avataan ja kuinka leipäosastolla on enää kaksi työntekijää. Kävin tässä sitten juttelemassa kauppiaan kanssa (joka on eri kun minun aikanani). Kauppias oli innostunut ja mielissään, sillä tunnen talon sekä osan työntekijöistäkin. Seuraavaksi sain viestin Pomolta - ensimmäinen työpäivä on ensi kuun puolessa välissä. Jii pysyy edelleen kotona kanssani, olkaa huoleti, käyn töissä vain kerran pari kuussa. Onpahan jalka senkin oven välissä.

hiihdellen

Jii on lakannut nukkumasta päiväunia, kokonaan. Toisinaan illalla autoillessa sattuu vahinko ja uni vie voiton, ja voi sitä riemua millä lapsukainen uniltan herää (not). Tunti menee itkiessä ja sylissä koomassa, kun taas elämä voittaa ja pääsee vauhtiin. Kylään mennessä nukahtamista siis koetetaan välttää mahdollisimman pitkään. ELLEI kyläpaikassa ole jotain mahtavaa, kuten koiria, jolloin heräämiskankeus unohtuu sekunnissa.

Ei enempää Jiin unista, mutta niiden puuttumattomuus on tuonut käytännön hankaluuksia äidille, siis minulle. Päivällä omaa aikaa on täysin nolla hetkeä. Vessanovenkahvaankin on pakko tulla roikkumaan. Ja muun muassa tästä syystä (sekä monesta muusta, joilla ei ole Jiin kanssa mitään tekemistä) on kirjoittelu sekä blogien lukeminen jäänyt kokonaan.

*****

Voinette arvata, että me ulkoilemme ja nautimme lumesta. Paljon. Jii sai lainaksi oikeat siteelliset sukset sekä monot ja kiitää pihalla, ikkunan alla kovempaa kuin minä ladulla. Lomailimme pohjoisessa viime viikon, sukset tietysti mukana. Etukäteen kuvittelin hiihtoreissun, mahdollisesti useamman, Jiin kanssa, mutta todellisuudessa sukset kulkivat vain muutaman metrin oikealla ladulla. (Minä kyllä hiihdin juu) Vasta kotona tajusin, että normaali latuhan saattaa olla noin pienelle liian leveä...

Aa teki tällä viikolla ensimmäisen yövuoronsa sitten heinäkuun. Ja vaikka öitä olikin normaalin seitsemän sijasta vain neljä, ja vaikka vuorot tehtiin kotoa käsin, olemme koko porukka väsyneitä. Yöllä pitää Aan hissutella ja päivällä meidän. Ei kovin helppoa miltei kolme vuotiaan kanssa :)

Hengissä siis ollaan ja minä olen edelleen onnellinen omassa kodissa, lumen keskellä.