tiistai 28. helmikuuta 2012

valoisa peruna

Ranskassa söimme todella vähän perunaa. Siitäkin huolimatta, että sitä oli tarjolla jos sun jonkinmoisessa muodossa - perunaa vihannestiskstä ja perus pakasteperunaa tietenkin (jopa röstiä) sekä niiden lisäksi hyllyllinen perunamuussijauhetta ja liemeen säilöttyjä kuorittuja ja keitettyjä perunoita lasipurkissa. Viimeisiä emme koskaan kokeilleet.

Perunan tilalla söimme paljon bataattia ja porkkanaa. Ja osa perunamuussijauheista oli ihan ok, jos laiskuus yllätti.

Suomessa (luomu)bataattia on toisinaan hankala löytää, tai sitten se on niin kallista, että on jätettävä hyllyyn. Mutta perunaa on aina tarjolla. Varsinkin kun Äiti on perustanut kesällä perunamaan maalle. Ja niitä perunoita on tädin kellari vielä puolillaan.

Aurinko on muuten alkanut kiivetä taivaalle aikaisemmin kuin vielä hetki sitten. Tiedän sen siitä, että Jii on alkanut herätä aiemmin. Viimeiset vuodet olemme tottuneet nukkumaan pimeässä, vaikka ulkona kuinka olisi porottanut aurinko suoraan ikkunaan. Etelässä kun ikkunoissa on suuret muoviset kaihtimet taikka ikkunaluukut, jotka pidentävät hyvin tehokkaasti. Ja muuten pitävät kesällä sen tuskaisen kuumuuden ulkona.

Minua ei ole ennen kevään ja kesän valo häirinnyt nukkuessa, mutta nyt jostain syystä häiritsee. Minäkin olen alkanut havahtumaan unesta auringon noustessa. Ratkaisuna taitaa olla pimennysverhot.

Ja vielä. Niin paljon kun pidänkin lumesta, nyt alkaisi minullekin riittämään. Pakkasta an vielä hetkeksi, ettei se sohjo vielä alkaisi, mutta josko ei enää lisää taivaalta. Tai sitten meidän taloyhtiö tarvitsee suuremman pihan. Alkaa olla täyttä nääs.

perjantai 17. helmikuuta 2012

onko nyt tänään?

Perjantaisin on tukanpesupäivä, sunnuntaisin mennään Altsulle leikkimään, niin onko nyt tänään? Pohdiskelee karvan vajaa kolme vuotias.

***
Lunta sataa, aina vaan. Minä nautin. Tykkään tehdä lumitöitä, niin että naapurit nauraa minun olevan yhtiömme talkkari. No, päivisin yleensä on aikaa työnnellä lunta paikasta toiseen. Pelkkä seisominen kun on ihan hölmöä. Ja vaikka yhtiömme maksaa huoltofirmalle lumen luonnista, jotenkin heiltä jää mm vieraspaikat aina huomiotta.

Olen kuitenkin avartunut näkemään ihmisten lumityöinhon, onhan se kurjaa jakkupuvussa lapioida autoa esiin. Sitten hiestä märkänä, maskarat poskilla nousta autoon ja päästä kiireellä.. jonoon moottoritielle. Jotenkin ei ole ikävä töihin :)

Hoitokoira Hyntsy asusti meillä muutaman viikon. Nautimme koko perhe nelijalkaisesta ystävästä, jonka ainoa vika on hirmuinen karvanlähtö. Olemme entistä vakuuttuneempia, että meidän perheestä uupuu jäsen, koira. Hyntsyn oikeat omistajat ovat tehneet niin hyvää työtä koiran tapojen hyväksi, että pyysimmekin Lauraa mentoriksemme. Onhan se nimittäin mahtavaa kun suurehko (keskikokoinen?) koira istuu kun kaksi vuotias käskee. Omaa labradoria odotellessa siis.

Ai niin, opiskellessani olin töissä kaupan pullatiskillä. Pomoni jäi ystäväkseni, joten olen ollut kuulumisista perillä koko ajan. Syksyllä Pomo puhui kuinka kauppa suuren remontin jälkeen avataan ja kuinka leipäosastolla on enää kaksi työntekijää. Kävin tässä sitten juttelemassa kauppiaan kanssa (joka on eri kun minun aikanani). Kauppias oli innostunut ja mielissään, sillä tunnen talon sekä osan työntekijöistäkin. Seuraavaksi sain viestin Pomolta - ensimmäinen työpäivä on ensi kuun puolessa välissä. Jii pysyy edelleen kotona kanssani, olkaa huoleti, käyn töissä vain kerran pari kuussa. Onpahan jalka senkin oven välissä.

perjantai 10. helmikuuta 2012

hiihdellen

Jii on lakannut nukkumasta päiväunia, kokonaan. Toisinaan illalla autoillessa sattuu vahinko ja uni vie voiton, ja voi sitä riemua millä lapsukainen uniltan herää (not). Tunti menee itkiessä ja sylissä koomassa, kun taas elämä voittaa ja pääsee vauhtiin. Kylään mennessä nukahtamista siis koetetaan välttää mahdollisimman pitkään. ELLEI kyläpaikassa ole jotain mahtavaa, kuten koiria, jolloin heräämiskankeus unohtuu sekunnissa.

Ei enempää Jiin unista, mutta niiden puuttumattomuus on tuonut käytännön hankaluuksia äidille, siis minulle. Päivällä omaa aikaa on täysin nolla hetkeä. Vessanovenkahvaankin on pakko tulla roikkumaan. Ja muun muassa tästä syystä (sekä monesta muusta, joilla ei ole Jiin kanssa mitään tekemistä) on kirjoittelu sekä blogien lukeminen jäänyt kokonaan.

*****
Voinette arvata, että me ulkoilemme ja nautimme lumesta. Paljon. Jii sai lainaksi oikeat siteelliset sukset sekä monot ja kiitää pihalla, ikkunan alla kovempaa kuin minä ladulla. Lomailimme pohjoisessa viime viikon, sukset tietysti mukana. Etukäteen kuvittelin hiihtoreissun, mahdollisesti useamman, Jiin kanssa, mutta todellisuudessa sukset kulkivat vain muutaman metrin oikealla ladulla. (Minä kyllä hiihdin juu) Vasta kotona tajusin, että normaali latuhan saattaa olla noin pienelle liian leveä...

Aa teki tällä viikolla ensimmäisen yövuoronsa sitten heinäkuun. Ja vaikka öitä olikin normaalin seitsemän sijasta vain neljä, ja vaikka vuorot tehtiin kotoa käsin, olemme koko porukka väsyneitä. Yöllä pitää Aan hissutella ja päivällä meidän. Ei kovin helppoa miltei kolme vuotiaan kanssa :)

Hengissä siis ollaan ja minä olen edelleen onnellinen omassa kodissa, lumen keskellä.