hieman hölmö

Sunnuntaina tulee kuluneeksi kolme viikkoa paluusta. Haipakkaa on pitänyt ja rytmit on vielä hakusessa. Toistaiseksi (laatikoiden purkamisen, tavaroiden paikoilleen laiton sekä puutarhanhoidon lisäksi) eniten aikaa on kulunut ystäviä tavaten.

Ensimmäisellä viikolla kävelin Jiin kanssa kirpsakassa syysilmassa paikalliselle ostarille (pari kilometriä suunta) ostamaan pakollisia pipa/hanska/pitkätkalsarit-ostoksia. Olin suurien vaunujen kanssa tukkona kaupoissa käytävillä (niitten suurten vaunujen kanssa en koskaan Patonkimaassa ollut kaupoilla) ja katselin silmät ymmyrkäisinä valikoimia. Kotiin tultaessa Jii nukahti vaunuihin, kuten kunnon suomalaislapsen kuuluukin.

Eilen vein Jiin hoitoon Vaarilaan ja lähdin Pääkaupunkiin lounaalle sekä kampaajalle (aikasta paljon kalliimpia molemmat lystit täällä...). En muista koska olisin viimeksi Helsingissä käynyt, joten jo siksikin tuntui olo turistilta. Kävin katsastamassa ranskalaisen uuden uutukaisen lastenvaatekaupan (Susikairaan terkkuja, että nyt teidän releitä saa siis Helsingistäkin, tosin hinta on hieman eri) ja kampaajalla sattui käsiini ranskalainen lehti, joka keskittyi eteläiseen Ranskaan. Hihittelin itsekseni vaatekaupan tutuille kuoseille ja tutuille paikoille lehdessä.

Ajatella, ettei kukaan muu tiedä, että olen juuri paluumuuttanut Suomeen. Että kaikki on ihan uutta ja ihmeellistä. Että en osaa käyttää uutta plussakortin-lukijaa enkä tiedä kuinka paljon lunta viime talvena ihan oikeasti oli. En tiedä markettien leipävalikoimaa enkä ollut vaihtanut ytv:n matkakorttia ilmaiseksi vuosi sitten. Päällepäin taidan näyttää vaan hieman hölmöltä.

pihahommia

Olemme olleet kotona kolme viikkoa. Ystäväni tiedusteli joko on jotain mitä Patonkimaasta kaipaan. Mietin hetken (sillä toistaiseksihan tämä on kuin lomailua: kaupassa ostaa kaikkea herkkua, mistä on ollut liian kauan paitsi, innolla järjestelee hyllyjä uuteen uskoon, tapaa ystäviä ja katselee uusia, ympärille nousseita rakennuksia sekä tuotteita kaupassa ihmeissään jne.), mutta vastaus oli kuitekin aika helppo: taivasta. Patonkimaassa oli hyvin harvoin taivas pilvessä, tai pilviä ylipäänsä näkyvillä. Yleensä taivas oli täysin kirkas ja sininen. Ja ihan eri sininen kuin täällä pohjolassa. Paljon syvempi ja tummempi sininen.

Onneksi satun olemaan neljän vuodenaijan ihminen, sillä muuten saattaisi ahdistaa. Nautin syksystä, sen kirpeistä ilmoista, upean värisistä puista sekä putoilevista lehdistä, jopa sateesta (joskaan ei ihan joka päivä tarvitsisi sataa..) Nyt vihdoin kun laatikot on purettu, oli aika siirtyä ulkotöiden kimppuun.

Eilen yritin saada ruohonleikkuria käyntiin, turhaan. Tiedän tekeväni kaiken oikein, jostain syystä en vaan saa sähköjohtoa kiinni. (Tämä on tapahtunut aiemminkin.) Yritin taloyhtiön koneillakin, mutta bensakonetta en jaksa vetää käyntiin (se on älyttömän tiukka!) enkä akkukäyttöistä osaa käyttää. Aa lähti reissuun, joten miehistä apua ei ole saatavilla. Ärsyttävää tuntea itsensä ihan tumpeloksi näinkin yksinkertaisen asian tiimoilla. No, otin käteeni oksasakset ja leikkasin villiintyneet marja-aroniat. Kaksi tuntia hommia ja kädet rakoilla. Mutta onpahan hyvä mieli.

Nyt siirryn, hyvällä omallatunnolla kaiken puurtamisen jälkeen, karpalo-kinuski jäätelön kimppuun. Onneksi Ainoja ei ole tuhatta eri makua..