lapsi, lapsia

Olen saanut päätöksen tehtyä, enkä aiemmista aatoksista huolimatta ole aloittamassa työntekoa vielä tammikuussa. Jii täyttää maagiset kolme vuotta vasta toukokuussa, joten sinne asti on aikaa sekä etsiä työpaikkaa että miettiä minne sitä tahtoisi. Toki toinen lapsukainenkin olisi tervetullut, sekin osaltaan antaisi lisäaikaa tuumailla, mitä minusta isona tulisi.

Työpaikastani pienen päiväkodin opena jouduin luopumaan ennen Ranskaan muuttoa. Vuorotteluvapaata, virkavapaata tms ei ollut tarjolla, joten irtisanouduin, tietäen minulle löytyvän paikan sieltä, jos palata haluaisin. Ja niin olisi löytynytkin. Tammikuun alusta olisi alkanut äitiyslomansijaisuus samassa ryhmässä, josta lähdin (toki kaikki lapsukaiset ovat kasvaneet ja siirtyneet isompiin). Pitkään pähkäilin siis päätöstä ja yritin miettiä haluaisinko olla oman lapseni tätinä (vaikken kysynytkään olisiko paikkaa edes avoinna Jiille :) Enkä siis halunnut, ainakaan vielä.

Päätös tuntui entistä oikeammalta, kaikilta kanteilta, eilen illalla, lopenuupuneena, nenä valuen ja kaktus kurkussa, kun yritin pihistä Kummityttöä ja Jiitä hiljemmaksi, olemaan juoksematta jne. Kummityttö ( 3v ) nimittäin tuli torstaina hoitoon ja lähtee (vasta) tänään. Ja vaikka meillä on ollut todella mukavaa, vaikka lapset ovat nauttineet toistensa seurasta ja vaikka eivät olekaan tapelleet, tuntuu että oma 'ammatillinen tatsi' on kadonnut.

Jo kahden lapsen kanssa olen helisemässä ja uuvuksissa, puhumattakaan kahdestatoista. Toisaalta tiedostan myös sen, että on erilaista olla töissä ja päästää lapset kotiin kahdeksan tunnin jälkeen, kun olla niiden kanssa vuorokaudet läpeensä. No, miten tämä sitten helpottuisi, jos minulla olisi kaksi lasta? Tuskin helpottuisi, mutta olisi erilaista kun ikäeroa olisi enemmän ja molemmat olisi kasvaneet meidän talon tavoille :)

Siis, nenäliinoja, haikaroita ja tulevaisuuden neuvoja vastaanotetaan.